Raportti Lahasta

Ai niin, olipa vähällä unohtua:

Eilen oltiin siis Outin kanssa kokeilemassa Lahaa. Loistavaa palvelua! Ei tulla monella tallilla sanomaan kädestä päivää ja näytetä pyytämättä sosiaalitiloja ja satulahuoneita.

Myös hevoset tuntuivat kivoilta. Oma jättimäinen musta ratsuni tepsutteli alla kumman kevyesti ollakseen niin iso. Outin Hassu näytti ainakin sivusta seuraten olevan vielä enemmän mun makuun.

Varsinainen opetus ei ollut tavallisuudesta poikkeavaa, mutta toisaalta: eipä kokeilutunnilla voi kovin ihmeitä odottaakaan. Ja tämähän ei sitä paitsi ollut Tuija itse vaan viikonloppusijainen.

Ehdottomasti toisenkin käynnin arvoinen paikka.

Matkaan

Ahoi, nettideitit ja elämän pienet pettymykset.
Jääkäätten taakse, arjen loppumattomat harmit, kuten sekin huonoa suomea murtava mies, joka tänään peruutti Ikean parkkipaikalla suoraan päin punaisen Fiestani perää.

Tämä tyttö poistuu nyt etuoikealle Saksan suuntaan. Viikon päästä palaan toivottavasti virkistyneenä ja onneni malja kukkuroillaan. (...)

Kenen joukoissa seison

Talviloma alkoi eilen. Karkasin töistä jo kahden jälkeen, kiertelin kaupungilla, ostin pari vanhaa brittidekkaria, söin hyvin ja kävin lopulta illalla katsomassa Kenen joukoissa seisot -dokumentin.

Olisi pitänyt arvata etukäteen, että se itkettää. Ne laulut on yksinkertaisesti mulle samaa kuin ripari- tai joululaulut on joillekuille muille (tosin kyllä joululaulutkin saa mut itkemään). Ne vie takaisin lapsuuteen ja turvalliseen, helppoon, onnelliseen maailmaan.

Leffan jälkeen tulin tippa linssissä kotiin ja laulaa kailotin Nuoruustangoa täyteen ääneen (sorry naapurit). Vaikka mitä poliittista siinäkään muka on? Niin kuin ei monessa muussakaan rakkauslaulussa, joita siinä dokumentissa soitettiin. Ja tietysti jonkin Oppimisen ylistyksen voisi varmaan moni allekirjoittaa yhä. Minä ainakin. On otettava asioista selvää, tiedettävä, tunnettava. Muuten on pelkkä aivoton bush, jota mikä tahansa lobbyryhmittymä pystyy manipuloimaan haluamaansa suuntaan.

Sen sijaan en itkenyt yhtään, kun Opettaja ilmoitti löytäneensä paremman nettideitin. Siitä vaan. Ei siitä meidän jutusta olisi kuitenkaan mitään tullut.


Huomenna Lahaan ja tiistaina Bonniin. Kunpa vain olisi tilillä vähän enemmän rahaa, niin voisi tosissaan irrotella. Nyt täytyy pitää koko ajan säästöbudjetti mielessä. Housut aion silti ostaa ja varmaan pari paitaakin. Ja syömisen tasosta ei tingitä, vaikka vaaka näyttää taas kerran huolestuttavia lukemia. Talviloma on sentään vain kerran vuodessa.


Ps. Eilen töistä lähtiessäni J. tuli vastaan ja toivotti hyvää lomaa. Olin ylpeä itsestäni: en punastellut, änkyttänyt enkä hermostunut. Ehkä mä vihdoin olen päässyt ihan oikeasti yli siitäkin?

Blogittamisesta

Tämä kirjoittamiseni on viime aikoina muuttunut oudosti raportoinniksi. Kirjaan tosiasiat, kommentoin lyhyesti itseäni, ja siinä se.
Ja kuitenkin aloitin blogini alun perin siksi, että sanottavaa tuntui olevan niin kovin paljon. Kaipasin purkautumistietä. Mihin se erittelyn tarve on nyt kadonnut?

Kiireeseen ja väsymykseen ehkä. Alkuvuoden aikana olen tehnyt taas kerran lukuisia ylityötunteja ja puurtanut vielä viikonloput suomennoksen parissa.

Yksinäisyyskään ei ole poltellut samalla tavoin kuin syksyllä. Tosin sittenkin kirpaisi, kun Exä ilmoitti muuttavansa Turkuun. Vaikka en totisesti kaipaa takaisin siihen suhteeseen, kyseinen ihminen oli kuitenkin osa päivittäistä elämääni yhdeksän vuoden ajan. Yhdeksän vuotta on pitkä aika. Mulla ehtii vielä tulla ikävä sitä.

Arkista aherrusta

Töissä on tylsää: ei ole tarpeeksi hommia ja kulutan pääasiassa aikaani, kun en viitsi niitä kyselläkään (voi tulla tarjolle sellaisia, joita en halua tehdä).

Eilinen ratsituntikin meni aika penkin alle. Säpsynpuoleinen tamma oli koko ajan jännittynyt ja kulki selkä notkolla, pää ylhäällä. Vasta ihan lopussa, vastalaukkaharjoitusten jälkeen, alkoi vähän rentoutua. Niinkin yksinkertainen asia kuin pohkeenväistöt tuotti meille suuria vaikeuksia. Harmittaa jälkikäteen, etenkin se, että minähän tiesin, että kyseinen tamma kaipaa lujaa pohjetta ja kevyttä kättä - ja silti ratsastin sitä alkutunnista aivan väärin.

N-e nro 4:sta tuli lämpimäiskappale. Kivaa saada taas uusi oma kirja hyllyyn!


***


Päätin sittenkin lähteä Naton kannattajan kanssa vielä yksille treffeille. Jopa kokoomuslaiset ansaitsevat toisenkin tilaisuuden!

Miehet ja taide

Pettymykseksi osoittautui sekin ihana mies.

Vaikka keskustelu olisi kuinka vilkasta, enhän minä - minä - mitenkään voi aloittaa suhdetta kokoomuslaisen Naton kannattajan kanssa?
Olen ehkä tosikko, mutta sittenkin. Ei kai minulla pohjimmiltani edes voi olla mitään yhteistä sellaisen miehen kanssa. Sittenkään.

Sitä paitsi sillä on rumat silmät.

Turkulaisen johtajan kuoren alta taas paljastui sivistymätön maalaismoukka. Miten kukaan edes kehtaa tunnustaa, ettei ole käynyt elokuvissa vuosikausiin? Miksi mä vedän puoleeni juntteja? Kertooko tämä minusta jotakin, mitä en edes halua tietää?

Sen sijaan viikon ratsastustunti kääntyi suorastaan taiteeksi. Poniini kulki alla kuin unelma: halukkaasti, kevyenä ja pehmeänä. Sellaisia hetkiä sattuu tavallisen tuntiratsastajan uralle vain kourallinen.

Ja taidetta on tehty tänäänkin: ensimmäistä kertaa tunnen itseni oikeaksi suomentajaksi. B:n kieli on rikasta, hauskaa, ilkikurista, valloittavaa.

Olkoonkin, että Konteksti-listalle liittyminen nosti hien pintaan ja punan poskille: inhoan esittäytymistä, tehtiin se sitten virtuaalisesti tai kasvoista kasvoihin. Ja siinä seurassa on helppo tuntea itsensä naurettavaksi noviisiksi: kovia nimiä järjestään.

Mutta vielä minäkin kerran olen kova nimi. Naurakoot sitten.