Minna eli samalla kertaa monessa eri maailmassa.
Ja jokaisessa maailmassa hän oli aivan eri ihminen.
(Mary Marck)

29. elokuuta 2007

Fiiliksissä

Olen ihan fiiliksissä. Viime viikonlopun nettideitti oli tosi kiva. Jospa siitä kerrankin tulis jotain? Vaikka mies onneton onkin kasvissyöjä.

Töissäkin menee pitkästä aikaa hyvin melkein kaikkien kollegojen kanssa. Asiakkaat ne vaan jaksavat aina kiusata.

Fiiliksiä latistaa hieman ainoastaan se, että viime yönä näin pitkästä aikaa unta herra I:stä mutta kissa herätti juuri, kun se oli aikeissa suudella mua niskaan. Enkä herättyäni tiennyt, olisinko pahoillani siitä että juuri silloin vai siitä että olen taas alkanut nähdä niitä unia.

25. elokuuta 2007

Yöajatuksia

Ei mitään järkeä ole tässä.
Mulla on hyvä täysi värikäs monipuolinen rikas antoisa elämä. Näin kaksi hyvää elokuvaa tänään. (Toinen - Casablanca Lasipalatsin aukiolla - oli suorastaan loistava.)
Ja mitä mä ajattelen kello yksi yöllä?
Niitä tummia kiharoita. Ja sitä millaista olisi upottaa sormensa niihin, tuntea käsivarret ympärillään.

19. elokuuta 2007

Pelkuri

Mikä pelkuri mä olenkaan.
Jätin taas yhden nettideitin, periaatteessa enimmäkseen ihan kivan miehen. (Mitkä laatusanat...)

Tekstarilla vielä. Ja suljin sen jälkeen puhelimen.
Koska en halua, että juttu etenee tästä enää mihinkään. Koska en halua että se menee intiimiksi.

Mitä mä oikein esitän? Miksi mä ylipäänsä vaivaudun käymään treffeillä? Kun ei kukaan kuitenkaan kelpaa?

No selvähän se. Haluan rakastua. Haluan haluta. Ja sitä miestä ei ole vielä tullut vastaan, jota tosissani haluaisin. Tässä yhteisessä reaalitodellisuudessamme siis, eikä pelkästään fantasioissa. Ei kai ole väärin haluta jotain, mikä oikeasti tuntuisi joltain?

17. elokuuta 2007

Ahdistuksen peikko

Ahdistuksen peikko vaanii nurkan takana. Kun väsyttää, mieleen hiipii heti I-ajatus. Tekee mieli luovuttaa, heittää kirves kaivoon ja hanskat tiskiin. Nukkua pois, olla heräämättä enää koskaan.

Luen kollegan ystävällisistä harmaista silmistä myötätuntoa, mutta sekään tälle tuskalle voi?

Ja jos siitä olisi mitään tulossa, olisi tullut jo. Aikoja sitten.

15. elokuuta 2007

Taas ja taas

Niin terveennäköinen, ruskettunut. Hyväntuulinen mutta välinpitämätön.
Voi miten tekee mieli upottaa käsi noihin ruskeisiin kiharoihin.

Eikä silloin auta, vaikka raksamies olisi miten mukava ja autokoulunopettaja naurattaisi.

9. elokuuta 2007

Juhlat

Olin kustantamon juhlissa. En tuntenut sieltä ketään.
Kaadoin kiireesti kurkkuun kaksi lasia valkoviiniä ja kotimatkalla vielä yhden terassisiiderin.

Vuokrasin Makuunista romanttisen komedian ja katsoin sen sohvalla.

Pitäisi siivota.

8. elokuuta 2007

Lomapäiviä

Ihana, katkeransuloinen viimeinen lomaviikko. Aurinko porottaa täydeltä terältä ja keskellä päivää saa lojua rantsussa ja lukea. Viikonlopuksi vielä mökille. Tuntuu kuin aika olisi äkkiä muuttunut venyväksi, sitä riittää ja riittää. Minnekään ei ole kiire. Mutta maanantaina odottaa tuomiopäivä.

Lemppasin jälleen kerran yhden nettideitin ja lopetin palvelutilauksen. Ei siitä kuitenkaan mitään tule.

4. elokuuta 2007

Tuuli ja meri

Vanha hansakaupunki oli kaunis kuin satulinna. Vaelsin sen katuja hartaana, kuuntelin oppaiden pitkiä selostuksia, tutkin museoiden esineitä ehkä innokkaammin kuin koskaan. Mutta satuprinssiä ei siitäkään kaupungista löytynyt.