Minna eli samalla kertaa monessa eri maailmassa.
Ja jokaisessa maailmassa hän oli aivan eri ihminen.
(Mary Marck)

3. joulukuuta 2007

Pikkujouluja

Tein kotiin joulun. Ostin tähtiasetelman kaupasta, asettelin kynttilät kauniisti, sytytin kaikki yhdellä kertaa. Radiossa soi joulukanava. Mukava olla yksin ja hiljaa ja nauttia tästä kaikesta - mutta sittenkin haluaisin näyttää hienot koristeluni Miehelle, olla pieni ja söpösti tyttömäinen.

Niinpä niin. Tämän syksyn aikana nettideitistä on toden totta tullut Mies, oma rakas, josta on vaikea olla päivääkään erossa.

Ensin olin vain korviani myöten rakastunut. Sitten aloin ymmärtää, miten hienon Ihmisen olen löytänyt. Nyt olen enää pyöreästi, pehmeästi, täydesti onnellinen.

(Enimmäkseen. Tietenkään minä, järki-ihminen viimeiseen saakka, en voi ikinä ihan kokonaan antautua millekään tunteelle. On päiviä, jolloin haluan vain olla yksin, lukea lehteni rauhassa ja katsoa televisiota. Mutta niitä päiviä ei ole kovin usein.)

Huomenna olisi firman pikkujoulut. Päätin jo varhain syksyllä, etten tänä vuonna rupea kilpavarusteluun enkä tuhlaa rahaa uuteen mekkoon. Lopulta asustin vanhaa lötkömekkoani niin kiivaasti, että samalla rahalla olisi jo saanut uudenkin. Ja sittenkään en ole kokonaisuuteen tyytyväinen. Harmittaa.

Mutta mitä siitä. Onhan tässä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen oma kulta, jota ajatella; hiiteen firman pikkujoulut.

***

Kirjailija ei sitten voittanut palkintoa. Toisaalta hyväkin: ei tule paineita. Mutta hävisin vedon.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

<< koti