Minna eli samalla kertaa monessa eri maailmassa.
Ja jokaisessa maailmassa hän oli aivan eri ihminen.
(Mary Marck)

10. huhtikuuta 2008

Toisesta elämästä

On kuin eläisin jo jonkun aivan muun elämää. Olen kihlautunut, muuttanut uuteen kaupunginosaan ja kenties vaihtamassa työpaikkaakin. Ja maata.

Kuinka paljon elämänmuutoksia mahtuu kahteen kuukauteen?

Osa minusta kaipaa sitä vanhaa Gingeriä ja turvallista arkea. Osa on tyytyväinen siihen, että on saanut niin paljon siitä mitä on niin pitkään kaivannut. Mutta osa muistaa jo myös, millaista se parisuhdearki on ja miksi siitä aikoinaan halusi eroon.

Välillä tuntuu myös, että osa minusta on jäänyt siihen toiseen elämään. Tätä nykyistä elää vain se parempi puolisko, se kiltimpi ja paremman näköinen ja myöntyväisempi. Onneksi töissä saa sentään räjähdellä ja raivota.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

<< koti