Kenen joukoissa seison

Talviloma alkoi eilen. Karkasin töistä jo kahden jälkeen, kiertelin kaupungilla, ostin pari vanhaa brittidekkaria, söin hyvin ja kävin lopulta illalla katsomassa Kenen joukoissa seisot -dokumentin.

Olisi pitänyt arvata etukäteen, että se itkettää. Ne laulut on yksinkertaisesti mulle samaa kuin ripari- tai joululaulut on joillekuille muille (tosin kyllä joululaulutkin saa mut itkemään). Ne vie takaisin lapsuuteen ja turvalliseen, helppoon, onnelliseen maailmaan.

Leffan jälkeen tulin tippa linssissä kotiin ja laulaa kailotin Nuoruustangoa täyteen ääneen (sorry naapurit). Vaikka mitä poliittista siinäkään muka on? Niin kuin ei monessa muussakaan rakkauslaulussa, joita siinä dokumentissa soitettiin. Ja tietysti jonkin Oppimisen ylistyksen voisi varmaan moni allekirjoittaa yhä. Minä ainakin. On otettava asioista selvää, tiedettävä, tunnettava. Muuten on pelkkä aivoton bush, jota mikä tahansa lobbyryhmittymä pystyy manipuloimaan haluamaansa suuntaan.

Sen sijaan en itkenyt yhtään, kun Opettaja ilmoitti löytäneensä paremman nettideitin. Siitä vaan. Ei siitä meidän jutusta olisi kuitenkaan mitään tullut.


Huomenna Lahaan ja tiistaina Bonniin. Kunpa vain olisi tilillä vähän enemmän rahaa, niin voisi tosissaan irrotella. Nyt täytyy pitää koko ajan säästöbudjetti mielessä. Housut aion silti ostaa ja varmaan pari paitaakin. Ja syömisen tasosta ei tingitä, vaikka vaaka näyttää taas kerran huolestuttavia lukemia. Talviloma on sentään vain kerran vuodessa.


Ps. Eilen töistä lähtiessäni J. tuli vastaan ja toivotti hyvää lomaa. Olin ylpeä itsestäni: en punastellut, änkyttänyt enkä hermostunut. Ehkä mä vihdoin olen päässyt ihan oikeasti yli siitäkin?