Venuksen herääminen

Olin eilen mummoni luona sukukutsuilla. Olin odottanut hyvää ruokaa ja miellyttävää, laiskaa, latteata keskustelua. Jouduinkin yllättäen ristikuulusteluun.
"Mitä sulle kuuluu?"
"Miten olet voinut?"
"Meneekö töissä hyvin?"
"Olipa hauska nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia."

Joo, tosi hauska. Joskaan yksityisasioiden selostaminen suvulle puoli vuotta yllätyseron jälkeen ei oikein vastaa mun käsitystä hauskuudesta.

Illalla lohdutin itseäni menemällä elokuviin. Olin aikeissa käydä katsomassa kehutun Tyttö sinä olet tähti -elokuvan, mutta jo toista kertaa jouduin luopumaan ajatuksesta, koska raina oli myyty loppuun puoli tuntia ennen alkamisaikaa. (Mitä iloa on leffateatterin vieressä asumisesta, jos joka tapauksessa joutuu raahautumaan lipunostoon tuntia ennen elokuvan alkua??)

Jouduin sitten tyytymään toiseen kotimaiseen romanttiseen komediaan eli FC Venukseen.
Osa näyttelijöistä oli ok, mutta jotenkin tarinan niin sanottu opetus jäi kaivelemaan sisäistä feministiäni. Hommahan menee suunnilleen näin (älä lue tätä, jos haluat välttyä juonipaljastuksilta):

1. Nuorena tyttönä fudista pelannut Anna huomaa seurustelevansa futishullun ja samalla puolen jalkapallojoukkueen kanssa.
2. Anna ehdottaa joukkueelle vedonlyöntiä: jos miesten FC Heman häviää Annan ja muiden futisvaimojen muodostamalle FC Venukselle, miehet suostuvat luopumaan jalkapallosta lopullisesti.
3. Harjoitteluun Anna ja FC Venus saavat avukseen Annan valmentajalegenda-isän ja ammattilaispelaaja-ystävättären.
4. Välissä normaalia sotkua: ammattilaisystävä ei voikaan pelata, valmentajaisän ja tyttären huonot välit aiheuttavat skismaa jne.
5. Lopulta pelataan Suuri Peli, joka päättyy tasapeliin.

Sen jälkeen kaikki onkin yhtäkkiä silkkaa onnea ja iloa. Jalkapalloharrastuksesta on vedon myötä tullut perheiden yhteinen harrastus, ja filkan loppukuvissa kaikki katsovat yhdessä Saksan MM-kisoja, miehet ja vaimot yhtä innoissaan.

Miten siinä niin kävi? Mitä tapahtui "elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin jalkapallo" -asenteelle? Miksi onnellisen loppuratkaisun piti mennä juuri niin päin, että kaljamahaiset ukot saivat pitää pelinsä ja naiset tulivat mukaan eikä päinvastoin? Miksei pariskunnille olisi voinut kehittää jotain muuta yhteistä harrastusta? Onnellisen parisuhteen salaisuus on siis, että vaimo ottaa miehensä harrastuksen omakseen eikä enää nalkuta poissaoloista, niinkö?

Ei ihme, että juonikuvio on kuulemma myyty Saksaan saakka.