Minna eli samalla kertaa monessa eri maailmassa.
Ja jokaisessa maailmassa hän oli aivan eri ihminen.
(Mary Marck)

7. joulukuuta 2005

Itkettää

Itkettää. En lähtenyt firman juhlien jatkoille hra I:n kanssa, eikä se edes yrittänyt suostutella mukaan. Olisi nyt edes näön vuoksi huomauttanut, että harmi jos et tule.

Se ei enää välitä. Se on päättänyt valita vaimonsa ja tunkkaisen kotielämänsä. Lähti mieluummin oluelle it-päällikön kuin mun kanssa.


Tulin sitten nolattuna kotiin. Kissa karkasi porttikäytävään ja eteisestä oli palanut lamppu.
Marssin vessaan ja tuijotin itseäni armottomassa meikkausvalossa: miksi en kelpaa? Mikä tuossa peilikuvassa on niin kamalaa, niin luotaantyöntävää, ettei pieni flirttikään enää houkuta? Varsinkin kun se ei itsekään ole mikään kovin kummallinen komistus. Parta oli tänäänkin ajamatta ja vatsakumpu kasvanut.

Lopulta kyllästyin ja katsoin koosteen eilisistä Linnan juhlista, kun jäivät ratsitunnin takia näkemättä. Luin romanttista roskaa ja itkin valtoimenaan.

***

Mutta minähän en ole yhden miehen vaivainen. Mulla on työni, harrastukseni, oma elämäni.
Ensi viikolla lähden IRL-treffeille nettideitin kanssa.

***

Mutta kun sattuu niin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

<< koti