Peilikuvia

Heräsin kesken työpäivän huomaamaan sen hälyttävän tosiasian, että seuraavina viikkoina on ohjelmassa useitakin juhlanomaisia tilaisuuksia. Pakko saada uutta päälle pantavaa! Jeskamandeera sentään, jos joku huomaa, että sillä oli tuo sama paita päällään jo edellisvuonna.

Tavaratalon peiliin katsoessani suorastaan hätkähdin: olenko se minä, tuo hoikka ja siro olio, jolla on nätti peppu eikä yhtään ainutta vatsamakkaraa?
Hymy levisi kasvoille suorastaan väkisin. Ostin enemmän kuin olin aikonut.

Tuntia myöhemmin menin jumppaan keskustan salille, jossa on peilit joka seinällä. Niistä näkyi kiusallisen selvästi ja kaikilta puolilta lievästi ylipainoinen ja sieltä täältä melko muhkurainen ihmisyksilö, joka mitä ilmeisimmin kaipasi hyvin säännöllistä liikuntaa, ja paljon.

Se on tietenkin tarkoituksellista. Kaupan kannalta on hyvä, että asiakas on peilissä edukseen, ja kuntosali taas varmistaa asiakassuhteen jatkuvuuden näyttämällä läskit juuri sellaisina kuin ne ovat. Silti tunsin itseni petetyksi. Kun ei peileihinkään voi luottaa pennin vertaa. (Anteeksi anakronistinen vertaus.) Määritä tässä nyt sitten arvosi ihmissuhdekaupan markkinoilla, joita myös deiteiksi kutsutaan.

Pitäisi varmaan käydä Heurekan peilinäyttelyssä. Näkisi kerralla kaikki versiot ja voisi hyvin omintunnoin nauraa itselleen.