Sinkkuna on lysti olla

Luin eilen Me Naisista jutun kolmikymppisestä Jutasta, joka oli ihan minä. Lähtenyt vapaaehtoisesti pitkästä suhteesta ja ehtinyt olla yksin jo jonkin aikaa. Kokenut samoja yksinäisyyden, pelon ja avuttomuuden tunteita kuin minä.

Mutta yksi olennainen ero meissä oli. Jutalla oli ollut netissä vientiä. Mulla ei.

No joo, joka tapauksessa oli jotenkin lohdullista nähdä, että muillakin voi olla samoja erokipuiluja, vaikka olisivat itse tehneet päätöksen lähtemisestä. Loppujen lopuksi minäkin olen kuitenkin tyytyväinen ratkaisuuni, vaikka välillä kaduttaakin. Suhteen vaalimisohjeista huolimatta en jaksa uskoa, että väljähtyneessä avoliitossa kannattaa roikkua väkisin. Siitä ei synny kuin katkeroituneita keski-ikäisiä akkoja/ukkoja, jotka iskevät työkavereitaan firman pikkujouluissa.

Mitä moraalia se muka on, että kiduttaa itseään ja puolisoaan a) lasten hyvinvoinnin (ei auttanut, nimim. avioerolapsi) tai b) pelkän periaatteen vuoksi?

Ei silti, sitä en kiellä, että pitkän suhteen luottamuksellista ja vapaata ilmapiiriä ei rakenneta hetkessä. Kukasta kukkaan hyppiminen ei tee onnelliseksi.