Lemmentuska

Taas tuntuu pitkästä aikaa aiheelliselta kirjoittaa, kun lemmentuska jäytää.

Eilen oli työpaikan juhlat. Olin etukäteen saanut uskotelluksi jopa itsellenikin, että olen päässyt herra J:stä yli, että juhlat eivät merkitse mitään, että ei tarvitse edes suunnitella asua ja meikkiä etukäteen, samahan se miltä näytän työkavereiden joukossa.

Sitten se nauroi kaikille mun vitseille. Seurasi mua katseellaan. Yritti houkutella jatkoille. Katsoi nätisti.
Ja mun polvet pehmenivät sekunnin sadasosassa, hymyilin takaisin ja tuijotin silmiin.

Vieläkin harmittaa, että en lähtenyt jatkoille. Harmittaa oikeasti, vaikka tiedän, että se olisi ollut Tyhmää. Nyt kun mä olen vihdoin päässyt yli siitä.