Friday Evening Feeling

Sain vihdoin aikaiseksi siivota kunnolla. Nyt on hyvä olo; todellinen perjantaifiilis, työt tehty ja vapaa edessä. Viimeisin lausuntokin on jo ennen saunaa käytännössä tehty.

Miestä koskevista pohdinnoista en silti pääse eroon. Onko se se vai eikö se ole?

Oli lähettänyt tosi söpön kortin sieltä kaukaa. Totta kai mä haluan lukea olevani kaunis ja ihana. Mutta riittääkö se?

Kahvittelua

J:n kanssa kahvilla. On outoa katsella ihmistä, jonka kanssa on elänyt melkein kymmenen vuotta ja jota kohtaan on nyt täysin välinpitämätön. Ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä se suunnittelee.

Y:ltä tuli hellyttävä kortti: lapselliset harakanvarpaat, herttainen teksti. Epäilemättä täydestä sydämestä. Miksi en siitä huolimatta ole yhtään liikuttunut? Miksi tänään on - ensimmäistä kertaa tänä erossaoloaikana - tuntunut, ettei silläkään ole mitään väliä?

Kerro kerro kuvastin

Olisiko tämä se mies, jonka kanssa vietän seuraavat neljäkymmentä tai kuusikymmentä vuotta?
Olisiko tässä se ihminen, jonka kanssa voin olla onnellinen?

Nyt, kun mies on kaukana poissa, tuntuu siltä. Mutta tuntuuko vielä sittenkin, kun se on täällä? Ja kuinka kauan?