Jälkitunnelmissa

Firman juhlissa kollega hoki moneen kertaan, että olen paras ja kaikkien suosikki. Kumma, miten typerä humalainen mökellys voikin kohentaa itsetuntoa.

Ja Y. lähettelee söpöjä tekstareita, jotka saavat suun väkisinkin hymyyn. Silloin ei enää haittaa, vaikka tili on tyhjä ja koti siivoamatta.

Mutta toivoisin kyllä, että naama ei olisi niin täynnä finnejä. Menee nimittäin kohta tämä miestennielijän maine...

Kär

Olen rakastunut. Kunpa voisi säilöä tämän tunteen ja ottaa sen esiin sitten myöhemmin, kun kaikki on haaltunut, vesittynyt, arkipäiväistynyt (toivottavasti arkipäiväistynyt, koska se tarkoittaisi, että pysymme yhdessä).
Ihana nenä ja kauniit ruskeat silmät. Napakka takapuoli. Turvalliset käsivarret ympärilläni. Läheisyyttä ja hellyyttä, joista en tiennyt, että ne voivat tuntua niin hyvältä.

Se yksi pieni ongelma ei siinä sitten enää paljon paina. Varsinkin kun perusvääntö on aina tuntunut tylsältä muutenkin.

Piiankamarissa

Sekin on nyt sitten suoritettu.
Ei ollut kovin ihmeellistä.
Mutta turvallista ja hellää.
Ja aamutesti meni kirkkaasti läpi: jaksoin jutella ja hymyillä, vaikka väsytti ja töitäkin olis ollut.

Perjantaina onnistuin lähtemään työpaikan juhlista niin ajoissa, että itsekin hämmästyin.

Ehkä mulla on kuitenkin vielä toivoa.
Tosin juuri nyt olen viiden tunnin yöunien jäljiltä niin uupunut, että uskonhiekka on valunut melko vähiin.

Ruusuisia unelmia

Kolme kertaa on jo nähty. Juttua piisaa. Vaivautuneet hiljaisuudet on vähissä.

Suloista katsella sen posken kaarta ja nenänselkää. Tekisi mieli koskettaa, mutta vielä ei uskalla.

Puhuin kyllä hölmöjä eilen. En muistanut pitää kontrollia. Sanoin monta asiaa, joita ei olisi pitänyt. Ihme ettei se siitä säikähtänyt. Vaan sanoi viehättäväksi ja lupasi tulla käymään.

Olisko tässä vihdoin jotain? Voisiko käydä semmoinen tuuri?