Kisulimisuli

Viime viikolla autossa ajattelin ihan ohimennen, että on se hyvä kun olen niin totaalisesti päässyt yli vanhasta ihastuksestani. Menneen talven lumia. Vapaita naisia ollaan.

Tänään tapasin itseni pöyhimästä tukkaa ja punastumasta, kun kyseinen herrasmies vaihtoi pari sanaa kanssani. Se siitä taas sitten.

Muutenkin töissä on taas ollut vaikeampi kausi. Tuntuu, että omat kyvyt menevät nykyisissä tehtävissä totaalisen hukkaan. Ja samaan aikaan täytyy katsella, miten sermin takana sählätään hommissa, jotka minä monivuotisen kokemuksen jäljiltä osaisin niin paljon paremmin. Eikä kuitenkaan voi ääneen sanoa, että anna mun tehdä toi, mä osaan sen paremmin kuin sä...

Turhauttaa. Ja vielä enemmän turhauttaa se, ettei tästä voi oikein puhua kenellekään ilman että joutuu puhumaan pahaa työkaveristaan, joka kuitenkin on loppujen lopuksi oikein mukava ihminen.

Alkaisi nyt jo oma iso projekti, niin olisi muuta ajateltavaa.

***

Tekisi mieli ottaa toinen kissa. Katselin jo kuvia netistä. Mutta jospa L. ei haluakaan kaveria, jos mä vaan kuvittelen? Ainakin se kyllä auttaisi pitämään painoa kurissa.